Ryhmähoidot Kideassa – hemmottelua porukalla!

Kauneushoitola kidea etusivun kasvohoitokuva

Hemmotteluhetki Kideassa on ihana tapa viettää aikaa yhdessä!

Kideassa järjestämme ryhmähoitoja esimerkiksi polttareihin, kaveriporukoille tai työyhteisöille, kun halutaan tehdä yhdessä jotain mukavaa ja hemmottelevaa! Meillä on neljä tunnelmallista hoitohuonetta, joten voimme ottaa neljä asiakasta hoitoon samaan aikaan. Näin koko ryhmä pääsee kokemaan hoidon lähes yhtä aikaa, eikä kenenkään tarvitse odottaa pitkään.


Esimerkki ryhmähoidosta
Yksi suosituista vaihtoehdoista on esimerkiksi Metsän hetki -kasvohoito (30 min).
Ryhmä voi tulla esimerkiksi kahdeksan hengen porukalla, jolloin hoito toteutetaan kahdessa kierroksessa:

  • ensimmäiset neljä asiakasta hoitoon
  • sen jälkeen seuraavat neljä

Tämä tekee kokonaisuudesta mukavan ja sujuvan. Sillä välin kun osa ryhmästä on hoidossa, muut voivat nauttia hoitolan rauhallisesta tunnelmasta, virvokkeista ja tutustua esimerkiksi kosmetiikkamyymälän valikoimaan.


Ryhmähoito sopii monenlaisiin hetkiin:
polttarit – rauhallinen ja hemmotteleva ohjelmanumero päivään


kaveriporukat – yhteinen hyvinvointihetki


työporukat – rentouttava tapa viettää aikaa yhdessä


Räätälöidään teille sopiva kokonaisuus
Ryhmähoito voidaan suunnitella aina hieman ryhmän koon ja toiveiden mukaan. Autamme mielellämme rakentamaan juuri teidän porukallenne sopivan hoitokokonaisuuden.

Jos ryhmähoito kiinnostaa, voitte lähettää meille tiedustelun täällä nettisivuillamme olevan yhteydenottolomakkeen kautta, niin palaamme asiaan ja suunnitellaan teille ihana hetki Kideaan.
Yhdessä koettu rentoutuminen on usein vieläkin mukavampaa. Tervetuloa viettämään yhteistä hyvinvointihetkeä Kideaan!